Finnish News

2018 – Muutosten vuosi finanssialalla

Vuosi 2018 tuo mukanaan suuria muutoksia finanssialalle etenkin regulaation, teknologian ja liiketoimintamallien osalta.

Alkuvuoden aikana voimaan astuvat regulaatiomuutokset, kuten MiFID2, PSD2 ja GDPR, asettavat omat haasteensa, joskin PSD2:n paljon puhutut muutokset avoimiin rajapintoihin liittyen astuvat voimaan vasta teknisten standardien siirtymäajan tullessa päätökseen syksyllä 2019. Uudet direktiivit ja regulaatiot, sekä muutoinkin kasvava finanssilaitosten compliance-taakka tulevat varmasti myös korostamaan RegTechin mahdollisuuksia.

“Nordeassa on ­tänään lähes 2 000 compliance-­ammattilaista, kun vuonna 2010 heitä oli noin 200.” –  Ari Kaperi, maajohtaja, Nordea

Teknologioissa erityisesti tekoäly, koneoppiminen, lohkoketju ja esineiden internet ovat siirtymässä teoriasta ja hypestä käytäntöön tuottaviksi teknologioiksi.

Liiketoimintamallien puolella näemme megatrendien, kuten kierto- ja jakamistalouden, globalisaation sekä ekosysteemiajattelun, rikkovan totuttuja malleja ja muuttavan toimintatapoja niin yrityksen kuin asiakkaankin näkökulmasta.

Lopulta kaikki muutos johtuu kuitenkin asiakkaista, jotka ovat tottuneet saamaan palvelua missä vain, milloin vain ja mobiilisti. Muilta toimialoilta tutut mallit ovatkin tulossa finanssipalveluihin, joskin raha-asioiden tärkeys ja henkikökohtaisuus saa ainakin osan asiakkaista arvostaman vielä perinteisempiä toimintamalleja.

Finanssialan suuret muutokset ovat haastavia – miksi järjestämmekin Future Digital Finance Forumiin, jossa kiteytämme alan ajankohtaisimmat opit kahteen päivään keynote-puheenvuorojen, workshoppien sekä verkostoitumisen muodossa.

Kaksipäiväinen tapahtuma suuntautuu ensimmäisenä päivänä pankki- ja rahoitusalaan sekä toisena päivänä vakuutusalaan. Keskitymme yllä mainittuihin laajempiin teemoihin ja isompaan kuvaan alan murroksesta kuin myös yksityis- ja ajankohtaisempiin aiheisiin, joita ovat mm.

– Toimialarajojen murtuminen ja synergioiden löytäminen
– Pankkijärjestelmien uusiminen sekä teknologioihin ja avoimiin rajapintoihin panostaminen
– Fintechin mullistukset liikepankkitoiminnan puolella
– Kryptovaluutoiden ja ICO:jen suosion huima nousu
– Algoritmien ja robotiikan tuoma lisäarvo sijoittamisessa ja varallisuudenhallinnassa
– Räätälöityjen ja on demand -palveluiden kysyntä
– Datan kerääminen ja sen maksimaalinen hyödyntäminen
– Teknologian käyttö tapaturmien ennaltaehkäisyssä ja asiakaskokemuksen parantamisessa vakuutusalalla

Ajankohtaisimman opin ja verkostoitumismahdollisuuksien lisäksi löydät tapahtumasta expo-alueen, jossa näet alan uusimmat yritykset, tuotteet ja palvelut. Kuin fintech-alan oma Slush! Tarkista myös mahdollisuudet tulla mukaan kumppanin tai näytteilleasettajan roolissa.