Finanssiala on kohdannut ennennäkemätöntä painetta petos- ja rahanpesurikollisuuden torjumisessa. Finanssiala ry:n tuoreiden lukujen mukaan suomalaiset pankit onnistuivat estämään vuoden 2023 ensimmäisen puoliskon aikana huijauksia yli 18 miljoonan euron edestä, mutta huijaukset eivät osoita hidastumisen merkkejä. Sijoitushuijausten määrä on kaksinkertaistunut viime vuoteen verrattuna, mikä osoittaa, että rikolliset toimijat kehittävät jatkuvasti uusia keinoja petosten tekemiseen. Yhteistyö viranomaisten ja pankkien välillä on auttanut pysäyttämään merkittäviä summia, mutta uudet haasteet vaativat uusia ratkaisuja.
Yhteistyöllä tehokkaampaa petostorjuntaa
Hiljattain Pohjoismaiden poliisivoimat ovat yhdistäneet voimansa petosrikollisuuden torjumiseksi entistä tehokkaammin. Yhteistyössä hyödynnetään tietojenvaihtoa ja koordinoituja operaatioita, joiden avulla voidaan estää laajoja kansainvälisiä rikollisverkostoja. Tämä yhteispohjoismainen aloite korostaa, kuinka tärkeää on saada eri sidosryhmät tekemään yhteistyötä rikollisuuden torjumiseksi – olipa kyse sitten viranomaisista, pankeista tai muista finanssialan toimijoista.
Poliisi tiedotti lokakuussa, että petosrikollisuus on yhä vakavampi uhka kansalaisten taloudelliselle turvallisuudelle, ja viranomaisten mukaan kehittyvät huijausmenetelmät ovat entistä vaikeammin tunnistettavissa. Tämä tarkoittaa, että myös pankkien ja muiden finanssialan yritysten on oltava entistä valppaampia, ja samalla niiden on pystyttävä reagoimaan nopeasti ja tehokkaasti uusiin uhkiin.
Talousrikollisuus Forum vastaa haasteeseen
Talousrikollisuus Forum on uusi tapa koota alan asiantuntijat yhteen keskustelemaan ja jakamaan parhaita käytäntöjä talousrikollisuuden torjunnasta. Forum tarjoaa osallistujille mahdollisuuden syventää osaamistaan ja verkostoitua kollegoiden kanssa ympäri vuoden. Vuoden aikana järjestetään kolme seminaaria, joissa käsitellään muun muassa rahanpesua, petoksia ja pakotteita. Talousrikollisuus Forum sisältää myös digitaalisen akatemian, joka tarjoaa itseopiskelumateriaaleja tiimien käyttöön.
Seuraava tapahtuma: Petospäivä 2024
Petosten ja huijausten ollessa kaikkien huulilla, seuraava tapahtuma onkin sopivast Petospäivä 2024, joka järjestetään 14.11. Helsingissä. Tapahtuma keskittyy petosrikollisuuden kasvun torjumiseen, ja se tarjoaa alan ammattilaisille konkreettisia työkaluja ja ratkaisuja petosten ehkäisyyn. Petospäivässä keskustellaan muun muassa uusimmista petosuhista ja siitä, miten pankit voivat reagoida näihin tehokkaasti.
Miksi tulla mukaan Talousrikollisuus Forumiin?
- Ajankohtainen tieto: Talousrikollisuus Forum tarjoaa uusimmat tiedot lainsäädännöstä, sääntelymuutoksista ja parhaista käytännöistä talousrikollisuuden torjunnassa.
- Verkostoitumismahdollisuudet: Mahdollisuus kohdata ja keskustella alan asiantuntijoiden ja päättäjien kanssa, sekä jakaa kokemuksia ja näkemyksiä.
- Sertifioitu oppiminen: Talousrikollisuus Forum-seminaarit ja akatemia tarjoavat osallistujille virallisen sertifikaatin osaamisen päivittämisestä.
Ilmoittaudu mukaan vuoden 2025 Talousrikollisuus Forumiin viimeistään 11.10.2024 ja saat kaupan päälle 14.11. Helsingissä järjestettävän Petospäivän 2024. Forumin kolme ajankohtaisseminaaria ja digitaalinen akatemia ovat nyt saatavilla yhteishintaan 990 € + alv (norm. 1490 €), ja osallistumisen voi jakaa kollegan kanssa.
Tutustu koulutuksiin tarkemmin